Siirry sisältöön

Kuinka tulla laadukkaaksi hoitotyöntekijäksi?

Käsi toisen olkapäällä.
On huhtikuu 2006. Kävelen sairaalan kellarista pukuhuoneesta portaita ylöspäin kohti vuodeosastoa. On kaksi päivää siitä, kun virallisesti valmistuin sairaanhoitajaksi ja nyt on ensimmäinen oikea työpäiväni.

Ohitan portaikon tasanteella olevan suuren akvaarion ja katson omaa heijastustani. Olen pukeutunut mintunvihreään kaksiosaiseen työpukuun; olen sairaanhoitaja, en enää opiskelija vaan ihka oikea sairaanhoitaja. Minua alkaa naurattaa:

Siis tiesikö siellä osastolla kukaan minua palkatessani, etten minä osaa mitään?

En ollut koskaan ollut harjoittelussa vastaavanlaisella osastolla. En tiedä miten näitä potilaita hoidetaan! Minun piti olla valmis sairaanhoitaja, mutta koin etten edelleenkään tiennyt mistään riittävästi.

Työtä oppii vain sitä tekemällä?

Työt alkoivat, työyhteisö otti minut lämpimästi vastaan opastaen ja perehdyttäen kaikkiin tärkeisiin työtehtäviin. Noin kahden vuoden kuluttua ensimmäisestä työpäivästäni muistan ajatelleeni, että ”nyt koen osaamiseni olevan melko hyvällä pohjalla. En edelleenkään tiedä kaikesta kaikkea, tai ehkä nyt vasta ymmärränkin mitä kaikkea en tiedä, mutta luotan siihen että osaan tarpeen tullen ottaa uusista asioista selvää.”

Vuodet kuluivat, uusia asioita tuli vastaan jatkuvasti hoitosuositusten ja hoitoketjujen muuttuessa, tai pitäisikö paremminkin sanoa kehittyessä. Aina silloin tällöin kanslian seinälle ilmestyi ilmoituksia erilaisista täydennyskoulutuksista, joihin innolla pyysin päästä mukaan. Joskus pääsin, toisinaan en. Yleensä yhteen koulutukseen pääsi mukaan yksi tai parhaimmillaankin muutama hoitaja, ja heidän ajateltiin jakavan oppimansa asiat muulle henkilökunnalle. Osastotunnilla kerroin muutamassa minuutissa tärkeimmät asiat, jotka olivat jääneet mieleeni viimeisimmästä koulutuksesta.

Potilaat lisääntyivät, kiire lisääntyi. Potilaiden kanssa viettämäni aika väheni ja työpäivän aikana suoritettavien tehtävien määrä lisääntyi. Vanhoja työkavereita lähti ja uusia työkavereita tuli tilalle. Vierestä seurasin heidän perehtymistään uusiin tehtäviin yrittäen parhaani mukaan tukea heidän osaamisensa karttumista omien lukuisten työtehtävieni lomassa.

Riittääkö että ehtii suoriutua tehtävistä?

On vuosi 2012. Kuljen tarmokkain askelein pitkin osaston käytävää, poikkean nopeasti jokaisessa huoneessa. Kädessäni on lääketarjotin ja ruokakärry kolisee jo käytävän toisessa päässä. ”Kiire, monta potilasta on vielä kotiuttamatta. Joutuin, kaikki eivät ole vielä saaneet lääkkeitään. Nopeasti nyt, että ehdit itsekin syömään!”

Yhtäkkiä mieleeni paukahtaa sana ”laatu”. Onko minusta tullut laadukas sairaanhoitaja?

Onko antamani hoito laadukasta? Mikä ylipäätään tekee hoidosta laadukasta? Millä tavalla tämä työyhteisö on tukenut minun tai työkavereideni toteuttaman hoitotyön laatua? Millä tavoin se pyrkii ylläpitämään sitä?

Astun sisään seuraavaan huoneeseen, katson edessäni makaavia potilaita. Riittääkö heille se, että paitsi osaan, myös ehdin antaa heille oikeat lääkkeet oikeaan aikaan. He saavat ruokaa, puhtaat vaatteet ja pääsevät pesulle. Osaan tilata heille lääkärin määräämät verikokeet ja antaa käteen oikeat potilasoppaat. Vai olisiko tässä vielä jotain muuta mitä he kaipaisivat? Jotain, mikä tekisi hoitotyöstä aidosti laadukasta?

Siitä se ajatus sitten lähti. Päätin jatkaa opintojani terveystieteiden maisteriksi ja opettajaksi ja viimeiset viisi vuotta olen pyrkinyt tekemään parhaani kehittääkseni hoitotyön laatua kouluttamalla uusia sairaanhoitajia. Syksyllä 2020 starttasimme hankkeen, jonka parissa kenties tapaamme juuri sinun kanssasi, yhteisenä tavoitteenamme tuoda lisää laatua hoivatyöhön!

Teksti ja kuva:
Kirsi Myllykangas, TtM, sh (AMK)
Hoitotyön lehtori, Oamk


Tietoa blogista

Laatua hoivatyöhön -blogi on osa Laatuhoiva -hanketta. Blogiin kirjoittavat hanketyöryhmän jäsenet.

Blogi on suunnattu erityisesti ikääntyneiden hoitotyön parissa toimivien ammattilaisille. Kirjoitamme näkökulmia ja pohdintoja hankkeen ydinaiheista; ikääntyneiden hoitotyön osaamisesta, työhyvinvoinnista, työssäjaksamisesta, yhteisöllisyydestä ja osallisuudesta sekä johtamisesta.

Hanketta toteuttaa Diakonia-ammattikorkeakoulu yhdessä Koulutuskuntayhtymä OSAO, Oulun ammattikorkeakoulun ja Kajaanin ammattikorkeakoulun kanssa. Laatuhoiva -hankkeen rahoittajana toimii Euroopan sosiaalirahasto.

Laatua hoivatyöhön somessa ja yhteydet

Laatuhoiva -hanketta voit seurata myös Facebookissa ja muualla somessa #laatuahoivatyöhön

Lisätietoja Diakonia-ammattikorkeakoulun projektikoordinaattorilta Pasi Tauriaiselta pasi.tauriainen@diak.fi ja blogin vastuuhenkilöltä Oulun ammatikorkeakoulun Kirsi Myllykankaalta kirsi.myllykangas@oamk.fi

Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020